Muotoile itsellesi unelmaelämä – hae mukaan koulutukseen 12.11.2018 mennessä!

Miltä tuntuisi mennä joka sunnuntai nukkumaan niin, että ei malttaisi odottaa, että pääsee maanantaina töihin?

Miltä tuntuisi 70-vuotiaana istua kiikkustuolissa ja katsoa elämää taaksepäin ja ajatella ”onneksi uskalsin valita sen, mikä tekee onnelliseksi”?

Käytämme 80 % valveillaoloajastamme työn tekemiseen tai sen ajattelemiseen – eikö olekin järkevää käyttää 80 % elämästä siihen, mitä rakastaa?

 

Olen työskennellyt konsulttina Tamora Oy:ssä noin kolmen vuoden ajan kouluttaen kokeilukulttuuria ja uuden työn malleja esimerkiksi Muutosmuotoilijoille, kunnanjohtajille, oppilaitosten lehtoreille ja jopa Suomen aluehallintovirastolle.

Oma osuuteni koulutuksista sisältää mm seuraavia osa-alueita, jotka käydään läpi jokaisen henkilökohtaisina oivaltavina tehtävinä sekä konkreettisina kokemusesimerkkeinä:

  • Työelämäajattelun täydellinen mullistaminen
  • Oman huippuosaamisesi löytäminen ja kirkastaminen (saatat löytää itsestäsi huippuosaamista, jota et ollut aikaisemmin tiedostanut)
  • Miksi oma intohimo on aina kaikkein kannattavinta liiketoimintaa?
  • Miten saat käännettyä asetelman niin, että asiat joita haluat alkavat jahdata sinua?
  • Miten luoda mistä tahansa osaamisesta ura?
  • Miten löydät unelmatyösi?
  • Miksi epäonnistuminen on onnistumisen avain?
  • Kokonaisvaltainen hyvinvointi elämässä oikeilla työelämäratkaisuilla

Osallistujien palautteita:

”Tuo kykysi tai taitosi olla takertumatta ja ohittaa takaiskut on varmasti sellainen taito, joka on monelle tarpeen. Koska sehän on ominaisuus, joka on ratkaiseva menestyksessä! Erityisesti voin kuvitella, että yrittäjät ja varsinkin start up-ihmiset ovat kipeästi tällaisen taidon tarpeessa. Siis sekä siitä takaiskusta luopuminen tai sen ohittaminen, että myös positiivisessa vireessä ja omassa fokuksessa pysyminen.”

”Vuoden inspiroivin puhe!”

”Tämä oli elämänmullistavaa! Nyt ymmärrän, mihin minun tulee käyttää aikani ja energiani. Esteiden sijasta näen mahdollisuuksia!”

 

Nyt sinulla alle 30 -vuotiaalla Pohjoispohjanmaan TE -toimiston asiakkaalla on mahtava mahdollisuus hakea mukaan ilmaiseen uuden työn koulutukseen!

Koulutus on monipuolinen kokonaisuus ja kouluttajina on laaja kirjo Tamoran huippuasiantuntijoita. Kurssilla ratkaistaan oikeita yrityskeissejä, luodaan verkostoja ja tehdään oma osaaminen näkyväksi.

Teemat viikottain:
Viikko 1: Yhteisen tavoitetilan luominen
Viikko 2: Uuden työn elementit
Viikko 3: Ketterät kokeilut
Viikko 4: Tuotteistaminen
Viikko 5: Brändäys
Viikko 6: Palvelumuotoilu
Viikko 7: Kierrätystalous
Viikko 8: Sisältömarkkinointi
Viikko 9: Kansainvälistyminen
Viikko 10: Opiskelijoiden valitsema uuden työn teema
Viikot 11-12: Tapahtumamuotoilua ja TosiTV-gaala

Uuden työn koulutus alkaa Oulussa 26.11.2018 ja kestää 60 päivää. Opiskelijalla on mahdollisuus myös osallistua osaksi omalta paikkakunnalta koulutukseen.

Ilmoittaudu mukaan kurssille 12.11.2018 mennessä.

Lisätietoja kurssista ja ilmoittautumisesta TE-toimiston nettisivuilta

sekä instagramista @innovatiiviset

Tunnetko jonkun, jolle kurssi olisi ajankohtainen? Levitä sanaa, sillä Muutosmuotoilu on jo muuttanut monen elämän ja työllistänyt ison joukon osallistujia!

Muutetaan yhdessä mahdollisimman monta elämää <3

Emma

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *