Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja vuoraa leivinpaperilla kaksi halkaisijaltaan 15 cm olevaa kakkuvuokaa. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa kananmunat, maito, kahvi ja rypsiöljy. Lisää kuivat aineet nesteeseen siivilän läpi. Kaada taikina vuokiin ja paista uunin alimmalla tasolla noin 50 minuutin ajan, kunnes testitikkuun tarttuu enää muutamia meheviä murusia. Kumoa kakkupohjat vuoista ja peitä kelmulla jäähtymisen ajaksi.
Vatkaa pehmeä voi, tomusokeri, kaakaojauhe, kahvi ja vaniljasokeri kuohkeaksi kreemiksi sähkövatkaimella. Notkista tuorejuusto kulhossa ja lisää tomusokeri tuorejuuston joukkoon. Vatkaa tuorejuustoseos nopeasti kreemin joukkoon. Sekoita vain sen verran, että seos on tasaista.
Tasoita kakkupohjien pinnat ja leikkaa pohjat kahteen kerrokseen. Kostuta pohjat kahvilla samalla kun kokoat kakkua. Pursota täyte käyttäen suurta monisakaraista tähtityllaa.
Sulata suklaa ja lisää rypsiöljy. Jäähdytä hetki ja valuta suklaakastiketta kakun päälle. Lämmitä maitosuklaalevyä mikrossa hetki, jotta se pehmenee hieman. Raasta juustohöylällä suklaakiekuroita levyn sileältä puolelta. Asettele suklaakiekurat kakun päälle ja viimeistele koristelu kultaisilla koristerakeilla.