About

Hei, olen Emma, diplomi-insinööri, joka teki jännittävän hyppäyksen vuosia sitten seuraamaan intohimoaan leipomisen ja valokuvauksen parissa. Tästä seurasi uskomaton seikkailu TV-ohjelmineen, leivontakirjoineen, kansainvälisine taidenäyttelyineen ja kävelin jopa Cannesin elokuvajuhlien punaista mattoa. Yhteen julkaistuista kirjoistani valittiin 12 maailman parasta kakkutaiteilijaa. Olen kouluttanut vuosia niin yksilöitä kuin yrityksiä luomaan unelmansa todeksi.

Toivon, että löydät sivustoltani paljon herkullisia ideoita keittiöösi, inspiraatiota valokuvaukseen sekä innostusta unelmiesi toteuttamiseen!

Halauksin, Emma


TARINANI

Leivontainnostukseni alkoi vuonna 2009 kun asuin vaihto-oppilaana Malesiassa. Sattumalta päädyin asumaan pienelle saarelle, jolla oli poikkeuksellisen paljon kakkukauppoja. Jäin aina matkalla yliopistolle tuijottamaan kakkukauppojen ikkunoita ja kakunkoristelijoiden työtä. En ollut koskaan aiemmin nähnyt niin upeasti koristeltuja kakkuja! Kun palasin Suomeen kokeilin sokerimassaruusujen tekemistä ja siitä lähtien olen tehnyt käytännössä joka ikinen päivä jotakin kakkuihin liittyvää. Enpä olisi ikimaailmassa uskonut mihin intohimo kakkujen koristeluun ja uskallus hypätä diplomi-insinööristä taiteilijaksi tulisi minut vielä viemään.

Vuonna 2013 sain vuoden mittaisen kakkutaidenäyttelyn museoon Vuoden käsityöläinen -valinnan myötä. Saatat muistaa minut myös Koko Suomi leipoo TV-ohjelman ensimmäiseltä tuotantokaudelta. Näistä seurasi useita julkaistuja leivontakirjoja ja lähes sata julkaistua lehtijuttua niin Suomessa kuin ulkomailla sekä leivontatuotesarja. Yhdeksäs leivontakirjani “Designer Cake Decorating – Written by 12 of the world’s best cake designers” julkaistiin keväällä 2019 Lontoossa Cake International messuilla, mikä oli aivan uskomaton unelmien täyttymys.

Uskallus lähteä seuraamaan intohimoa kakkutaiteeseen johti rohkeuteen työskennellä taiteen parissa myös laajemmin. Sain kaksi kertaa mielettömän mahdollisuuden osallistua Cannesin elokuvajuhliin elokuvatuottajana. Lisäksi innostuin valtavasti ruokavalokuvauksesta ja pääsin valokuvaamaan kansainvälisiin lehtiin, kirjoihin ja ruoka-alan mainoksiin. Seuraava uskomaton haave toteutui kun pääsin tekemään kakkustailauksen maailmanlaajuiseen TV-mainokseen ja työskentelemään yhdessä Hollywood ohjaaja Stuart Douglasin kanssa. Viimeisimpänä abstraktien maalausteni taidenäyttely on ollut osa maailman suurinta nykytaiteen tapahtumaa, Miami Art Weekiä viimeiset kolme vuotta.

Tarinallani haluan kertoa, että kaikki on mahdollista kun seuraa intohimoaan. Nykyään koulutan yksilöitä, kunnanhallintoja, yrityksiä ja oppilaistosten hallintoja visionäärisen ajattelun tekniikoista. Voimme oppia ajattelemaan ja toimimaan tavalla, joka vie meitä hämmästyttävän nopealla vauhdilla kohti hullujakin unelmia. Toivon kaikesta sydämestäni sinulle rohkeutta mennä kohti unelmiasi pienin askelin joka päivä.

Lisäksi toivon, että saat resepteistäni paljon inspiraatiota leivontaan! Kiitos, että olet täällä.

PRESS


24.4.2020 – FORBES

8 Self-Employed Women Explain How They’re Doing Business In Quarantine


15.4.2020 – ILTALEHTI

Eliel-kissasta tuli vahingossa somen kakkukuvien tähti – ”Se on oikea linssilude”


14.4.2020 – ME NAISET

Jauhot esiin, nyt leivotaan! Kokosimme yhteen 22 helppoa ja ihan parasta leivontaohjetta – katso suolaiset ja makeat reseptit


11.4.2020 – REPUBLIC

What Is Easter? Here’s All You Should Know About Easter Celebrations


7.12.2019 – KAUPPALEHTI

Asiakkaina NHL-tähtiä ja kakunkoristeena kullattuja lintuja


24.11.2019 – YLE

Suomalainen Emma Ivane avasi Lontoossa oikean oven: nyt hän on leivontamaailman supertähti


24.11.2019 – YLE AREENA

Vieraana kansainvälistä uraa tekevä kakkutaiteilija ja leivontakirjailija Emma Ivane


5.11.2019 – ME NAISET

Onko tässä ihanin pikkujoulukakku ikinä? Kakkutaiteilijan hittiherkku syntyy kolmesta aineksesta!


10.5.2019 – ILTASANOMAT

Emma teki huikean koristeen kakun päälle – video näyttää, kuinka se onnistuu


1.5.2019 – AAMULEHTI

Emma Ivane oli vielä muutama vuosi sitten tamperelainen konetekniikan diplomi-insinööri


20.4.2019 – AAMULEHTI

Uteliaisuus muutti tamperelaisen Emma Ivanen elämän – Nyt konetekniikan diplomi-insinööri on yksi maailman parhaista kakkutaiteilijoista


20.4.2019 – SATAKUNNAN KANSA

Tällaisia kakkuja et usein näe – Emma Ivanen leivokset ovat pieniä taideteoksia


20.4.2019 – TURUN SANOMAT

Suomalainen Emma rankattiin maailman 12 parhaan kakkutaiteilijan joukkoon


20.4.2019 – HAMEEN SANOMAT

Suomalainen Emma rankattiin maailman 12 parhaan kakkutaiteilijan joukkoon


20.4.2019 – KAINUUN SANOMAT

Suomalainen Emma rankattiin maailman 12 parhaan kakkutaiteilijan joukkoon


20.4.2019 – LAPIN KANSA

Suo­ma­lai­nen Emma ran­kat­tiin maail­man 12 parhaan kak­ku­tai­tei­li­jan jouk­koon


16.4.2019 – ILTASANOMAT

Suomalaisen Emman kakut ovat kuin taideteoksia – hänen ohjeellaan sinäkin teet huikean jäätelökakun


9.4.2019 – AAMUSET

Kakkutaiteilija Emma Ivane pitää koristelunäytöksen lauantaina Kaarinassa


3.4.2019 – ILTALEHTI

Suomalainen Emma pyydettiin kansainväliseen kakkukirjaan – mukana 12 maailman parasta kakkutaiteilijaa


3.4.2019 – KOTILIESI

Kakkutaitelija Emma Ivane vinkkaa: Kevään trendikkäimmät kakut koristellaan lehtikullalla


13.12.2018 – ILTASANOMAT

Ihanat joulupusut syntyvät helpommin kuin voisi luulla – näillä lumoat vieraat!


12.12.2018 – ILTALEHTI

Joulun herkullisin kakku kinuskista ja kermavaahdosta – valmistuu vartissa


27.7.2018 – GLORIAN RUOKA & VIINI

Voiko se olla tottakaan? Nerokas ja herkullinen Nutella-juustokakku syntyy vain kolmesta raaka-aineesta.


27.5.2018 – ME NAISET

Emma Ivane, 30, on diplomi-insinööri, josta tulikin kakkutaiteilija – kehitti nerokkaan kolman aineen kakkureseptin


22.5.2018 – ILTALEHTI

Todellakin maailman helpoin kakku – suklaan ja popcornin ydistelmä ei voi olla huono


24.4.2018 – ME NAISET

Tämän herkun leipoo keittiötumpelokin – limettipiirakka syntyy vain kolmella raaka-aineella


20.4.2018 – ILTASANOMAT

Mahtava juustokakku onnistuu vain kolmella ainesosalla, eikä voi mennä pieleen – Emma Ivanen oma, ”salainen pahe” häviää äkkiä pöydältä


22.1.2018 POP-PANKKI

INTOHIMO VIE MAAILMALLE – Kun Emma Iivanainen sai käsiinsä palan sokerimassaa, hänen koko elämänsä muuttui. Diplomi-insinööristä tulikin kakkutaiteilija, joka valloittaa nyt maailmaa.


August/Septemper 2017 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


June/July 2017 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


April/May 2017 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


February/March 2017 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


October/November 2016 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


August/Septemper 2016 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


16.5.2016 – ME NAISET

Maailman paras limettipiirakka on myös superhelppo


April/May 2016 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


February/March 2016 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


Winter 2015-16 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


Autumn 2015 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


Summer 2015 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


Spring 2015 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


Winter 2014-15 – CAKES & SUGARCRAFT

Worldwide published magazine article


30.1.2014 – HELSINGIN SANOMAT

Diplomi-insinööri ryhtyi kakkutaiteilijaksi – Vuoden käsityöläiseksi valittu Emma Iivanainen tekee sokerimassasta taidetta


10.6.2013 – TURUN SANOMAT

Koko Suomi leipoo -kilpailijat ovat tässä


SUOMEN KÄSITYÖN MUSEO

Vuoden käsityöläinen – valinnat 2008-2017


15.4.2013 – YLE

Vuoden käsityöläinen on kakkutaituri


12.4.2013 – TAITO

Emma Iivanainen – vuoden käsityöläinen 2013


25.4.2013 – MAASEUDUN TULEVAISUUS

Kakkutaiteilijan käsissä syntyy uniikki herkku